keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

27.7-28.7.2010

Tiistai 27.7.
Aloitin päivän katkaisemalla kölin ylipitkät tapit poikki.
Seuraavana aloin repiin rikkinäistä kangasta kannesta irti, jonka alta paljastui rikkonainen ja irrallinen lasikuitu. Joka yhtälailla lähti repimällä irti. Isoimman osan sain tiistaina irti.
Tein töitä n.9 tuntia.

Keulaluukun vierestä kerroksia mitä se on syönyt.

Keskiviikko 28.7.
Jatkoin kannen aukiottoa ja aloin hioon laikkakoneella pahimpia lasikuitu möykkyjä pois. Joutui päivän mittaan puhuun ja suunnitteleen niin paljon ettei meinannut tulla työn teosta mitään.
tein venettäni n.5 tuntia ja autoin kaveria pressuissaan 3.5 tuntia

Ylläreitä mitä tuli vastaan lasikuidun alta.


Takakulma oli ollut jo ennen lasikuidusta pehmeä. Täytyy miettii mitä sille tekisi. Uutta puuta kuitenkin se kaipaa.

heinäkuun alkua

Laittelin jussin jälkeen toisenkin laudan muotoon ja kiinni. Aikaa kulu joku 3 tuntia. Ilona oli kyllästämässä samalla.

Ekan lomaviikon 12-16.7 nostelin yksistään pressukatosta ylöspäin kun vanhastaan ei ollut työskentely tiloja alla.

Vanha kate runko.



Uutta ja tukevamman oloista pressurunkoa.