maanantai 23. elokuuta 2010

Maanantai 23.8.2010

Maanantai 23.8.2010
Kansi sai ilta puuhasteluna 3 uutta lautaa. Ja sain kaasupullo/köysi/ankkuri paikkaa varten 400mm halkasialla olevan putken, jonka aijon sijoittaa keulaan.

olin veneellä n.2 tuntia.

laudoitusta ja keulan putki mitoitusta odottamassa.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

sunnuntai 22.8.2010

sunnuntai 22..8.2010

Sain vihdoin ja viimein jonkilaista puutavaraa, mutta en sitä mitä olisin halunnut. Jouduin tyytyyn 2mm paksumpaan.
Aloin tekeen kantta umpeen keskeltä reunoille tekniikalla. Jätin n. 3mm raot ponttien väliin. porasin reijät ja senkkauset porakoneella ja akkukoneella laitoin ruuvit. Tapit laitan myöhemmin kun oon jaksanut tehdä niitä riittävästi töissä.
sain tehtyä n. 1/3 kannesta.

Olin veneellä n. 5 tuntia

perälaudotusta.


Keulasta sain tuon verran valmiiksi.

tiistai 3. elokuuta 2010

Tiistai 3.8.2010

Tiistai 3.8.2010

Jatkoin kannen auki ottoa.
Löysin palan vanhaa kansikangasta, jonka tietenkin otin talteen.

Olin veneellä n.2 tuntia


Vanhaa kansikangasta kannen luukun alta.


Keula lähes vapaa.

perä vapaana

Sunnuntai 1.8.2010

Sunnuntai 1.8.201
Ilona irroitteli ruuvien tulppia ja otettiin kannen listat irti. Aloin irroittamaan kansilautoja. Jotka irtoivat aika hyvin naulauksistaan.
Oltiin veneellä n.6 tuntia


Ilona ottamassa keulasta tulppia ja ruuveja irti.


Yksi syistä minkätakia uusin kannen.
Kansi osittain auki.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

30.7. ja 31.7.2010

Perjantai 30.7 2010
Putsasin kannesta lasikuidun jämiä pois ja pähkäilin mitä tuolle kannelle tehdään.
Ehdin olla veneellä n.2 tuntia kunnes Ilona kutsui minut hakemaan tavaraa yliopistolta.

Lauantai 31.7.2010
Laskin että kanteen menisi joko yli 2 täyttä vesivaneria+ viilu sen päälle tai n.80m ponttilautaa. Jotenka tähän veneeseen ei taidakkaan tulla tammikantta, vaan perinteinen puukansi lakattuna.
Veneellä Ilona alkoi hiomaan sisäpuolen pohjaa. Laitoimme ison pressun katoksen päälle.
Olimme veneneellä n.3 tuntia.

Siellä se kaunokainen on piilossa.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

27.7-28.7.2010

Tiistai 27.7.
Aloitin päivän katkaisemalla kölin ylipitkät tapit poikki.
Seuraavana aloin repiin rikkinäistä kangasta kannesta irti, jonka alta paljastui rikkonainen ja irrallinen lasikuitu. Joka yhtälailla lähti repimällä irti. Isoimman osan sain tiistaina irti.
Tein töitä n.9 tuntia.

Keulaluukun vierestä kerroksia mitä se on syönyt.

Keskiviikko 28.7.
Jatkoin kannen aukiottoa ja aloin hioon laikkakoneella pahimpia lasikuitu möykkyjä pois. Joutui päivän mittaan puhuun ja suunnitteleen niin paljon ettei meinannut tulla työn teosta mitään.
tein venettäni n.5 tuntia ja autoin kaveria pressuissaan 3.5 tuntia

Ylläreitä mitä tuli vastaan lasikuidun alta.


Takakulma oli ollut jo ennen lasikuidusta pehmeä. Täytyy miettii mitä sille tekisi. Uutta puuta kuitenkin se kaipaa.

heinäkuun alkua

Laittelin jussin jälkeen toisenkin laudan muotoon ja kiinni. Aikaa kulu joku 3 tuntia. Ilona oli kyllästämässä samalla.

Ekan lomaviikon 12-16.7 nostelin yksistään pressukatosta ylöspäin kun vanhastaan ei ollut työskentely tiloja alla.

Vanha kate runko.



Uutta ja tukevamman oloista pressurunkoa.